Kai Niemisen uusimpia suomennoksia

Joistakin kirjoista tietää jo etukäteen pitävänsä niin paljon, että ostaa ne heti omaksi.

Tässä kaksi sellaista hankintaa:

Wumen: Wumenkuan - Aukottoman portin puomi  (suom. Kai Nieminen) Basam Books 2011
Ikkyuu: Riehaantunut pilvi ja luurankouni  (suom. Kai Nieminen) Basam Books 2010

Muutamia vuosia lainasin kirjastosta Wumenkuanin aikaisemman suomennoksen, ja olisin halunnut ostaa sen myös omakseni, mutta valitettavasti painos oli loppuunmyyty. Siksi ilahduin, kun kuulin tästä uudesta versiosta.

Mikä näissä kirjoissa on niin kiehtovaa?

Wumenkuanissa on arvoituksia (koaneita), joita ei voi järjellä selittää. Lisäksi niiden selitysosissa vanhat viisaat munkit vain nauravat ja eksyttävät lukijaa lisää harhaan, jos se lukija yrittää varoituksista huolimatta ratkaista ongelmat länsimaalaisen järjen avulla. Arvostetut munkit käyttäytyvät toisin kuin olettaisi.

Esim. sivulta 57

Muuan munkki kysyin Yünmenilta: "Millainen on Buddha?"
Yünmen sanoi: "Kuivunut paskapökäle"

Yünmen oli huomattavimpia zenmestareita. Hän eli 900-luvulla. Miksi hän sitten noin sanoi? Niinpä. Siinäpä se.

Kirjassa Riehaantunut pilvi ja Luurankouni on Ikkyuun runoja zenin opeista, temppelien ja munkkien tapainturmelluksesta ja viinin ja rakkauden iloista. Ikkyuu oli zenmunkki, joka eli 1394 - 1481. Olin lukenut hänen runojaan aikasemmin jostakin japanilaisen runouden tai viisauksien kokoelmasta.

Lähes kaikki mitä hän kirjoittaa voisi siirtää tähänkin päivään. Ajatukset ja tunteet eivät tunnu vanhoilta. Samoja juttuja sitä nykyäänkin mietitään.

Esim. sivulta 44

Tuttu tulee kylmänä yönä


Runoileminen kylmää päätä, talvikuukausien lumet kinostuvat;
rupattelu lämmittää mieltä, sulattaa yhden yön jään.
Teetä on, viiniä ei, tuttu tuli illalla;
sydämet avautuvat: kohennan lamppua vielä kun sarastaa.

Pari kirjaa lapsista ja kasvatuksesta

Suosittelen tätä Kasvatuksen suuntaa etsimässä: Onks ketään kotona? -kirjaa vanhemmille, jotka murehtivat omaa ja muiden kasvatustaitoja. Emme ole yksin! Kirja on jo ilmestynyt 2002, mutta minusta ei ole vanhentunutta tietoa ollenkaan.

Kirjan ovat toimittaneet Laura Kolbe ja Katriina Järvinen.

Täällä valmiita arvosteluja:

Rakkautta ja rajoja - mantra ei riitä.

Lukutoukan blogijuttu.

Itse pidin tässä kirjassa Kari Uusikylän artikkelista: Joko sinä olet tuottanut Paremman Lapsen?

**********

Toinen hyvä kirja on Keijo Tahkokallion Mitä tehdä levottomille lapsille (WSOY 2003).

Tuon kirjan avulla sain muutaman ahaa-ajatuksen lapsistani ja muiden lapsista.

Valmiita arvosteluja:

Wsoy:n sivulta

Lainaus Wsoy:n sivuilta:

- "Stressi syntyy osittain siitä luulosta, että lapsille on edullista varhainen itsenäisyys. Aikuiset pyrkivät loitontamaan lapsia luotaan, koska uskovat, että lapset kykenevät itse tekemään valintoja ja toimimaan omaehtoisesti. Pyrkimys vierottaa lapsi, irrottaa hänet riippuvuussuhteesta, nostaa lapsen stressitasoa."

Niin. Kuinka monen ala-asteikäinen on jo niin reipas ja itsenäinen, että pärjää kotona hyvin ilman pelkoja? Tämmöisiä juttuja kuulee: "Kyllä se osaa itse laittaa välipalaakin. Itse osaa mennä nukkumaankin. Kännykkäkin sille on ostettu, niin iskä ja äippä tietää missä se aina on. "

Kirjakaupan esittelysivulta:

Elämme aikakautta, jossa työ on suurelta osin muuttunut elämysten ja palvelujen tuottamiseksi. Informaatioteollisuus yhdessä median kanssa pystyy tehokkaasti ripustamaan kaiken haluamamme näkyville. Monet lapset saavat liian paljon liian varhain ja heidän kykynsä hallita mielitekojaan kehittyy heikosti.

Kannattaako opettaa lapset heti kulutushysterian orjiksi? Kirjassa Tahkokallio neuvoi hidastamaan sitä. Kehitystä vastaan ei kannata taistella, mutta kannattaako kulkea lauman mukana? Jos viisivuotias haluaa kännykän, koska kaikilla muillakin on, ehkä kannattaa odottaa muutama vuosi, kun lapsi ihan oikeasti tarvitsee kännykän, vaikkakin kaikilla kavereilla olisi.

Playstationia ei tarvitse ostaa heti, kun poika sitä vaatii. Voi odottaa vaikka vuoden.

Mutta mitä sitten, kun nuori haluaa juoda viinaa, kun kaikki muutkin juovat? Jaaha... se onkin jo vaikeampi kysymys... ja tuossa vaiheessa yleensä peli on menetetty.

Miksei lapsille osata olla läsnä? Miksei lapsia uskalleta komentaa? Miksi lapsille annetaan liikaa vastuuta ja vapautta liian pian?

Eikö me itse osata ottaa vastuuta itsestämme? Kysyn minä jälleen, kuten kyselin täällä.

Irene Kristeri: Itsensä näköinen ihminen

"Luulen, että se mistä erottaa, onko elänyt itsensä näköisenä ihmisenä, on juuri sitä, että lähellämme on helppo olla ja meidän on helppo olla muiden lähellä. Me kykenemme elämään kussakin hetkessä pakenematta sitä, vaikka hetki sisältäisi kuinka raskaita tunteita tahansa. Me osaamme silloin elää hetkeä täysillä."

s. 143


Itsensä näköinen ihminen on aivan mahtava kirja! Irene Kristeri osaa kirjoittaa sellaisella kielellä, joka kolahtaa minuun. Tunnistan itseni kirjassa. Tunnistan itseni siinä pieneksi kutistuneena ihmisenä, joka luo maahan katseensa. Tai sitten liian suureksi ihmiseksi, joka kaataa muut ympäriltään, koska luulee olevansa itseään suurempi. Ja hetkittäin tunnistan sen itsensä näköisen ihmisen, joka vain on. Hetkittäin. Voi, kumpa siinä hetkessä voisi olla pitempään ennen kuin taas pienentää itsensä tai suurentaa itsensä...

Tässä kirjassa kysytään enemmän kuin annetaan vastauksia. Se pistää ajattelemaan. Tikulla hieman tökitään, jotta ihminen havahtuisi, mutta ei kuitenkaan liikaa vaan sopivasti.

Aloin miettiä tuota määritelmää. Mistä tietää onko minun lähellä hyvä olla? Se selviää vain kysymällä. Itse tiedän kyllä milloin minulla on hyvä olla jonkun ihmisen seurassa. Sellaisen ihmisen luo haluaa mennä olemaan.

Kristeri myös puhuu nykyajan narsistisista valinnoista. Ne ovat valintoja, jonka ihminen tekee ajatellen vain itseään, pelastaakseen vain itsensä. Rakentava valinta ottaa aina huomioon myös muut ihmiset ja olosuhteet. Kristeri kirjoittaa, että narsistisista valinnoista vapautuaksemme tarvitsemme turhautumisen sietokykyä. Sitä, että kestämme pettymyksiä, itsemme huonoksi tuntemista, riittämättömyyttä ja kipua.

Mitkä voisivat olla narsistisia valintoja? No, vaikkapa pikaiset avioerot, kun rakkaus on "kuollut". Vaihdetaan usein työpaikkaa, jos töissä on liian raskasta tai tylsää.

Kristerin mielestä jopa äitien palaaminen takaisin töihin äitiysloman jälkeen, voi olla narsistinen valinta. Esimerkin äiti oli turhautunut kotona vauvansa kanssa, eikä kestäänyt sitä. Kirjoittajan mielestä kypsä ja vastuullinen aikuinen kykenee laittamaan vähäksi aikaa syrjään omat tarpeensa toisten hyväksi.

Siis narsistinen valinta on usein karkuunlähtemistä. Paetaan ihmisiä, tilanteita, vastuita, tunteita ja itseään. Mutta vain lapset voivat kiukutella, karata, turhautuneita ja purkaa pahaa oloa muihin ihmisiin. Vastuulliseen aikuisuuteen eivät nuo tavat kuulu.

Itselläni tuli mieleen, että voiko myös huonoon parisuhteeseen jääminenkin olla narsistinen valinta? Ehkä silloin jos se on se helpompi tie. Jos eroaminen aiheuttaa liikaa vaivaa ja pakottaisi ottamaan vastuun omasta elämästä ihan itse. Avioliitossakin voi olla ihan lapsen asemassa. Pakoilla vastuita ja mennä aina siitä mistä aita on matalin, jos sen puoliso suo.

Jossain vaiheessa meidän ikuisen teinien täytyisi siis aikuistua. Muuten meitä odottaa hyvin ankea vanhuus. Vanhoina keskenkasvuiset ihmiset ovat kirjan mukaan pahantuulisia, vaativia, valittavia ja ärtyisiä. He vaativat edelleen paljon, mutta eivät osaa antaa. He ihmettelevät edelleen miksei lapset käy heitä katsomassa vanhainkodissa, miksei kukaan välitä, miksi muut kohtelevat huonosti... kun elämä edelleen on niin epäreilua.

Milloin me oikein kasvamme aikuisiksi? Milloin meillä ja meidän lähimmäisillä on hyvä olla?

Noita kysymyksiin löytyy tuosta kirjasta muutamia vihjeitä.

Kommentti 11.01.10: Korjasin vihdoin tämän tekstin ääkköset. Olivat pari vuotta kysymysmerkkeinä. Luin samalla tekstin uudelleen ja huomaan, etten tunnista itseäni enää tuosta... eli en ole toisinaan liian suuri tai liian pieni. On kulunut pari vuotta aikaa, ja minusta tuntuu, että vihdoin taidan olla itseni näköinen.

Palautuskassin sisältöä

Vein kirjastoon takaisin taas muutaman kirjan. Seuraavassa listaan kaikki ne kassin kirjat, joita käytin kotona, mutta en saanut aikaiseksi lukea. Tiedättehän ne kirjat? Juuri ne joita katsoo ja ajattelee: Tuokin pitäisi lukea.

Mutta enhän voi ikuisuuksia pantata niitä kotona ja rastia lisää laina-aikaa netin kautta.

Palautin seuraavat kirjat:

Douglas Adams Sielun pitkä pimeä teehetki: Tämän lainasin sen takia, että kirjan nimi oli erittäin mielenkiintoinen ja siksi, että pidin kovasti aikoinani kirjailijan Linnunrata-"trilogiasta". Luin muutaman sivun, mutta en jaksanut lukea tarpeeksi pitkälle. Jätin kesken. En edes tiedä miksi. Ehkä aihe ei sittenkään oikein kiinnostanut. Kirja on jonkinlainen dekkari. En tiedä edes mistä se kertoo kansilehdenkään perusteella.

Jarkko Laine Jumala saalistaa öisin: Luin muutaman runon tästä kokoelmasta. Mikään ei saanut minua lukemaan enemmän. Ehkä nyt ei ole vielä tällaisen runouden aika. Runokokoelma ei välttämättä ole ollenkaan huono vaan yritin lukea sitä huonoon aikaan. En voi oikeastaan sanoa laadusta mitään, jos luin vain pari runoa.

Armas Alvari Vuodenaikoja: Luin yhden novellin, sen ensimmäisen. En pitänyt sitä sellaisena, että olisin voinut toivoa parempaa luettavaa seuraavista novelleista. Ehkä luin sitten sen huonoimman. Linkin arvostelussa mainitaan kokoelman heikkoudeksi sen epätasaisuus.

Rakel Liehu Bul Bul: Luin muutamia runoja. En päässyt niiden sisälle. Ne eivät tulleet minun lähelleni. Ehkä olivat liian kaukana arjesta? En pystynyt eläytymään.

Aulikki Oksanen Pushkinin hevonen: En vain kiinnostunut tarpeeksi. En edes sen takia, että runot oli kirjoittanut Aulikki Oksanen. Ehkä sama juttu kuin tuon Rakel Liehun kirjan kohdalla. Runojen kieli ei koskettanut minua henkilökohtaisesti.

Sirkka Selja Mahdottomuuden ylistys: Tästä oikeastaan pidin kaikista eniten, vaikka en tätäkään kokonaan lukenut. Runot olivat minulle liian tuttuja. Hassu juttu. Useat Seljan kertoivat samaa kuin Ryokanin runot tai Risto Rasan runot. Ne kertoivat samoista teemoista, samalla yksinkertaisella kielellä. Pidän siitä ilmaisusta. Kirjassa oli myös toisenlaista ilmaisua. Mutta nyt mietinkin, mikä on tiettyjen runojen mystiikka ja taika, niiden runojen, jotka jäävät elämään ja joita luetaan yhä uudelleen. Ja mitä puuttuu niistä runoista, joka vaikuttavat identtisiltä, mutta ne eivät jää elämään.

Siinä onkin miettimistä..

Jukka Pakkanen: Jumalattomuus

Jukka Pakkasen Jumalattomuus (Kirjapaja 2008) on pieni, kaunis ja viisas kirja. Pieniä henkilökohtaisia kirjoituksia ja aforismeja. Välillä tuntui, että luen runokirjaa. Ylläoleva linkki johtaa Hesarin arvosteluun, jossa kirjaa verrataan ateistisaarnaan. Mutta kirjaa myös myydään kristillisessä kirjakaupassa, jossa painotetaan kirjan uskonnollista puolta. Totuus on lukijan silmässä?

Kirjasta tuli mieleeni itämaiset viisaudet. Etenkin lyhyet dialogit muistuttavat koan-keskusteluita. Muistaakseni zen-buddhalaisuudesta on sanottu, että se on ateistinen uskonto.

Tästäkin kirjasta huokuu voimakkaasti henkisyys, mutta silti Jumalan olemassaolo kiistetään. Vai kiistetäänkö? Kirjoittaja tuntuu keskustelevan Jumalan kanssa. Miten keskustella jonkun kanssa, johon ei usko?

Miten nimittää uskoa, jossa ei ole Jumalaa?

Mitä itseasiassa usko on?



"Olet ateisti ja pidät kaulassasi ristiä. Sinä häpäiset Kristuksen!"
"Sinäkö sen sanot!"

s. 32

Juuli Niemi: Tule hyvä

Autossa tuoksui bensa, tuore ja vanha viina, koiranhengitys ja Antin voimakas partavesi. Kuski pani musiikkia kovemmalle ja Antti alkoi naputtaa konepeltiä. Tuolla nimenomaisella hetkellä Topi tunsi rakastavansa veljeään.

Näin alkaa novelli Eipä tiennyt poika


Kirjan takakansi kertoo, että Tule hyvä -novellikokoelma (Otava 2007) täynnä raikkaankirpeitä tarinoita.

Minä jaksoin lukea vain ensimmäisen novellin, josta tuli mieleeni sanat: kevyt, viihteellinen, nuorille tarkoitettu.

Minulle ei herännyt halua lukea enempää. Ehkä olen liian raskas, vakava ja keski-ikää lähestyvä.

Toisen ja pitemmän mielipiteen kirjasta voi käydä lukemassa Kiiltomadosta: Kasvukipuja 2000-luvun Suomessa.

Iso kasa parisuhdeoppaita

Lauantai-illan ratoksi menin katsomaan kirjahyllystäni, että olisiko siellä mitään kirjaston kirjaa esiteltäväksi. Katseeni osui yhteen parisuhdekirjaan. Sainkin siitä idean luetella kaikki (tai lähes kaikki) parisuhdeopukset, mitä olen lukenut.

Seuraava lista ei ole aika- tai paremmuusjärjestyksessä.

Anja ja Ilkka Porio: Lujan liiton salaisuus Tämä kirja on siis vielä lainassa minulla. Se on ihan ok kirja, mutta ei antanut minulle mitään mullistavia oivalluksia.

Juha Muilu: Voiko tuon kanssa elää? Mutta tämä on oivaltava ja hauska kirja, jossa on kiva kuvitus. Tämä kirja saa ajattelemaan ja keskustelemaan. Kannessa on heti ihan eriparisukat.

Kaarina Määttä: Avioeron tuska ja helpotus Tämä on hyvin synkän tuntuinen kirja. Kirjailija itsekin lähes ahdistui tai ainakin yllättyi kaikesta siitä tuskasta mikä huokui eronneiden kirjeistä. Jostain syystä enimmäkseen naiset lähettivät hänelle kertomuksiaan eroistaan. Miehilläkö ei aihetta jakaa kokemuksiaan? Täältä aiheesta lisää.

Päivi Lipponen ja Pirjo Wesaniemi: Nainen ja ero Toivorikkaampi erokirja kuin edellinen.

Maija Nyman: Ilta rakkaudelle Tämä on hyvin rehellinen ja lähelletuleva kirja. Kirjoittaja on pistänyt oman parisuhteensa rohkeasti esimerkiksi. Kirjoittaja myös pitää miehensä kanssa samalla nimellä kulkevia teemailtoja.

Pekka Hämäläinen: Hyvä parisuhde En tainnut jaksaa lukea loppuun. Ei mitään tuonut minulle mitään uutta.

Kaarina Määttä: Kestävä parisuhde Luin kauan sitten, enkä muista tästä enää juuri mitään. Tuon linkin tiivistys sai minut muistamaan jotain. Ainakin sen, että aika vaativa on tuo kahdeksan kohdan lista.

Tony Dunderfelt Naisen ja miehen maailma - Miten opin ymmärtämään toista sukupuolta <--- Tuo linkki vie suoraan toiseen blogiini, jossa pitempi kuvaus kirjasta. Eikös muuten parisuhdetta pitäisi parantaa se, että oppii ymmärtämään toista paremmin?

Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus, mikä sinulle kuuluu Koin aikoinani voimakkaita ahaa-elämyksiä tätä lukiessani. Kirja onkin monen suosikki. En tiedä lukisinko tätä nyt erillä tavalla, kun olen lukenut niin paljon enemmän aiheesta nimeltä parisuhde.

Nevalainen Vesa: Parisuhteesta voi selvitä hengissä Yritti olla hauska kirja, mutta jätin sen kesken. Jotenkin liian täyteläinen ja liian paljon asiaa. En jaksanut enempää. Tiivistäminen olisi ollut hyvästä.

Irene Kristeri: Tule lähelle, mene pois Tämä on erittäin hyvä kirja. Suosittelen.

Brenda Shoshanna: Zen ja rakastumisen taito Kaikista parhain "parisuhdekirja" mitä olen koskaan lukenut. Sopii muuten myös sinkuille. Ostin tämän kirjan kerran, kun oli kova halu tietää enemmän zenistä. Olenkin tunkenut tätä lainaksi monille ystävilleni. :)

Tero Liukkonen: Särkyminen

Meissä on särkyminen,
sen pitkä, pakahduttava ääni
raapii sisältä tsygootin kalvoa,
korvertaa rinnan alle pesän

...

s. 24 Runon Meissä on särkyminen alku

Särkyminen -runokirja on julkaistu vuonna 2007 (Gummerus). Tero Liukkosen ansiolistassa lukee: filosofian tohtori, kirjallisuuden tutkija, kriitikko, luovan kirjoittamisen opettaja, kustannustoimittaja, joogan harrastaja ja perheellinen.

Runokirja on kaunis ja hyvin tehty. Ei-ärsyttävä. Hyvää kieltä ja kielioppia.

Liukkonen esittelee osaamistaan. Hän osaa kirjoittaa kosketuksesta ja tunteista. Zenimäistä tai taomaista viisasta runoa myös syntyy. Löytyy myös ryokanimaista tai rasamaista luontorunoa. Proosarunoakin on lopussa.

Moneen runoon samaistun. Pidän joistakin säkeistä. Aion lukea lisää Liukkosen tekstejä, jos niitä joskus tulee vastaan.

Mutta jotain puuttuu, että voisin laittaa Liukkosen sille listalleni, jossa on esim. Risto Ahti ja Kai Nieminen.

Jotain puuttuu... Ehkä ensi kerralla Se on mukana. Toivottavasti.

Risto Rasa: Tuhat purjetta

Luin tämän runokokoelman tammikuussa 2008 ja pidin siitä kovasti.

Toisessa blogissani kirjasta löytyy enemmän asiaa.