Kai Niemisen uusimpia suomennoksia

Joistakin kirjoista tietää jo etukäteen pitävänsä niin paljon, että ostaa ne heti omaksi.

Tässä kaksi sellaista hankintaa:

Wumen: Wumenkuan - Aukottoman portin puomi  (suom. Kai Nieminen) Basam Books 2011
Ikkyuu: Riehaantunut pilvi ja luurankouni  (suom. Kai Nieminen) Basam Books 2010

Muutamia vuosia lainasin kirjastosta Wumenkuanin aikaisemman suomennoksen, ja olisin halunnut ostaa sen myös omakseni, mutta valitettavasti painos oli loppuunmyyty. Siksi ilahduin, kun kuulin tästä uudesta versiosta.

Mikä näissä kirjoissa on niin kiehtovaa?

Wumenkuanissa on arvoituksia (koaneita), joita ei voi järjellä selittää. Lisäksi niiden selitysosissa vanhat viisaat munkit vain nauravat ja eksyttävät lukijaa lisää harhaan, jos se lukija yrittää varoituksista huolimatta ratkaista ongelmat länsimaalaisen järjen avulla. Arvostetut munkit käyttäytyvät toisin kuin olettaisi.

Esim. sivulta 57

Muuan munkki kysyin Yünmenilta: "Millainen on Buddha?"
Yünmen sanoi: "Kuivunut paskapökäle"

Yünmen oli huomattavimpia zenmestareita. Hän eli 900-luvulla. Miksi hän sitten noin sanoi? Niinpä. Siinäpä se.

Kirjassa Riehaantunut pilvi ja Luurankouni on Ikkyuun runoja zenin opeista, temppelien ja munkkien tapainturmelluksesta ja viinin ja rakkauden iloista. Ikkyuu oli zenmunkki, joka eli 1394 - 1481. Olin lukenut hänen runojaan aikasemmin jostakin japanilaisen runouden tai viisauksien kokoelmasta.

Lähes kaikki mitä hän kirjoittaa voisi siirtää tähänkin päivään. Ajatukset ja tunteet eivät tunnu vanhoilta. Samoja juttuja sitä nykyäänkin mietitään.

Esim. sivulta 44

Tuttu tulee kylmänä yönä


Runoileminen kylmää päätä, talvikuukausien lumet kinostuvat;
rupattelu lämmittää mieltä, sulattaa yhden yön jään.
Teetä on, viiniä ei, tuttu tuli illalla;
sydämet avautuvat: kohennan lamppua vielä kun sarastaa.

Erlend Loe: Supernaiivi

"Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi ajatellut palloja. Olen iloinen, että se ajatus juolahti nyt mieleeni. Juuri sellaisia asioita minun pitäisikin ajatella. Niin sitä pitää. Nyt minun vain täytyy löytää pallo. Miten pallo valitaan?

Maailma on täynnä palloja. Niitä käytetään jatkuvasti. Leikeissä ja peleissä ja varmaan muissakin jutuissa. On vain löydettävä se oikea." s. 18-19

Norjalainen Erlend Loe kirjoitti vuonna 1996 kirjan nimeltä Supernaiivi.

Luin sen juuri Liken 2005 ilmestyynä pokkariversiona. Kirja on hyvin äkkiä luettavaa laatua vaikkakin siinä on 222 sivua.

Kirja oli hyvä lukukokemus. Itse kokemuksesta kerron paremmin täällä.

Supernaiivi-kirjan sanoman voi tiivistää yhteen lauseeseen. Se löytyy kirjan sivulta 182. En kirjoita sitä tähän. Löytäkää se itse kirjasta. Niin se on hauskempaa.

Mutta sanon kuitenkin, että kirja kertoo hauskalla, naiivilla ja samalla syvästi viisaalla tavalla mitä tapahtuu, kun 25-vuotias kirjan päähenkilö yht'äkkiä kokee kaiken merkityksettömäksi ja miten hän löytää taas kaikesta merkitystä.

Muiden arvioita tästä kirjasta:

Unikankare: Erlend Loen ihmelääke
Kirjavinkit
Lunara

Juttua itse kirjailijasta:

Aviisi: Kovaa kritiikkiä sarkasmin sävyin

Paulo Coelho: Brida

"Elämässä on otettava riskejä, kuljettava joitakin teitä ja hylättävä muut. Hän muisti, kuinka Wicca oli puhunut ihmisistä jotka lähteävät kulkemaan tietä vain todistaakseen, että se ei ole heidän tiensä. Se ei ollut kuitenkaan pahinta. Pahinta oli joutua valitsemaan, koska silloin jäi miettimään loppuelämäkseen, oliko valinta ollut oikea. Kukaan ei kykene valitsemaan pelkäämättä.

Mutta valinnan tekeminen oli kuitenkin elämän laki. Se oli se pimeä yö jota kukaan ei päässyt pakoon, vaikka koskaan tekisi ainuttakaan päätöstä eikä rohkenisi koskaan muuttaa mitään - koska päätöksenteon karttaminen oli jo itsessään päätös ja muutoksen karttaminen muutos, mutta ilman pimeän yön kätkemiä aarteita." s. 103-104

Paulo Coelhon Brida on kirjoitettu alunperin jo 1990, mutta nyt vasta Bazar-kustannus sen on suomentanut ja julkaissut.

Minä suhtaudun Coelhon kirjoihin nykyaan ristiriitaisesti. Kirjoista löytyy hyviä elämänohjeita piilotettuna sinne ja tänne. Tosin ne ovat aina niitä samoja. Kirjailija on rakastunut sanoihinsa ja haluaa jakaa niitä samantapaisten tarinoiden avulla.

Portobellon noita oli minulle pettymys. Kirjoitin siitä noin vuosi sitten.

Bridan henkilö tuntuu hyvin vahvasti lähes samalta naiselta kuin Portobellon noita.

Kirjassa on samoja elementtejä: noituus, tanssiminen, rituaalit, naisjumalia, oman tien etsiminen, nuori hukassa oleva nainen, viisas miesguru (Coelhon alter ego?), seksuaalisuus keinona löytää totuus ja viisas vanha noitanainen (Coelhon toinen alter ego?).

Yleensä Coelhon kirjoissa tuntuu olevan nuoria hukassa olevia naisia, joita vanhempi, viisaampi mies ohjastaa isällisesti. Tuo asia on alkanut ärsyttää. Ehkä siksi etten ole enää niin nuori ja hukassa. Ehkä Coelho on fiksusti huomannut, että parempi laittaa myös viisauksien jakajaksi naispuolinen hahmo. Mutta Coelhon ego siellä takana kuitenkin on.

Lopulta kirjoissa, kuten tässä Bridassa, päähenkilö itse tietenkin löytää oman totuutensa ja kokee oivalluksen sekä lähtee seuraamaan omaa tietänsä. Tottakai. Olisihan se kauhea kirjan loppu, jos päähenkilö jäisikin tuonne pimeään synkkään mielen yöhön.

En osaa nyt sanoa suosittelenko tutustumaan tähän kirjaan vai en. Valinta on teidän.

Irene Kristeri: Itsensä näköinen ihminen

"Luulen, että se mistä erottaa, onko elänyt itsensä näköisenä ihmisenä, on juuri sitä, että lähellämme on helppo olla ja meidän on helppo olla muiden lähellä. Me kykenemme elämään kussakin hetkessä pakenematta sitä, vaikka hetki sisältäisi kuinka raskaita tunteita tahansa. Me osaamme silloin elää hetkeä täysillä."

s. 143


Itsensä näköinen ihminen on aivan mahtava kirja! Irene Kristeri osaa kirjoittaa sellaisella kielellä, joka kolahtaa minuun. Tunnistan itseni kirjassa. Tunnistan itseni siinä pieneksi kutistuneena ihmisenä, joka luo maahan katseensa. Tai sitten liian suureksi ihmiseksi, joka kaataa muut ympäriltään, koska luulee olevansa itseään suurempi. Ja hetkittäin tunnistan sen itsensä näköisen ihmisen, joka vain on. Hetkittäin. Voi, kumpa siinä hetkessä voisi olla pitempään ennen kuin taas pienentää itsensä tai suurentaa itsensä...

Tässä kirjassa kysytään enemmän kuin annetaan vastauksia. Se pistää ajattelemaan. Tikulla hieman tökitään, jotta ihminen havahtuisi, mutta ei kuitenkaan liikaa vaan sopivasti.

Aloin miettiä tuota määritelmää. Mistä tietää onko minun lähellä hyvä olla? Se selviää vain kysymällä. Itse tiedän kyllä milloin minulla on hyvä olla jonkun ihmisen seurassa. Sellaisen ihmisen luo haluaa mennä olemaan.

Kristeri myös puhuu nykyajan narsistisista valinnoista. Ne ovat valintoja, jonka ihminen tekee ajatellen vain itseään, pelastaakseen vain itsensä. Rakentava valinta ottaa aina huomioon myös muut ihmiset ja olosuhteet. Kristeri kirjoittaa, että narsistisista valinnoista vapautuaksemme tarvitsemme turhautumisen sietokykyä. Sitä, että kestämme pettymyksiä, itsemme huonoksi tuntemista, riittämättömyyttä ja kipua.

Mitkä voisivat olla narsistisia valintoja? No, vaikkapa pikaiset avioerot, kun rakkaus on "kuollut". Vaihdetaan usein työpaikkaa, jos töissä on liian raskasta tai tylsää.

Kristerin mielestä jopa äitien palaaminen takaisin töihin äitiysloman jälkeen, voi olla narsistinen valinta. Esimerkin äiti oli turhautunut kotona vauvansa kanssa, eikä kestäänyt sitä. Kirjoittajan mielestä kypsä ja vastuullinen aikuinen kykenee laittamaan vähäksi aikaa syrjään omat tarpeensa toisten hyväksi.

Siis narsistinen valinta on usein karkuunlähtemistä. Paetaan ihmisiä, tilanteita, vastuita, tunteita ja itseään. Mutta vain lapset voivat kiukutella, karata, turhautuneita ja purkaa pahaa oloa muihin ihmisiin. Vastuulliseen aikuisuuteen eivät nuo tavat kuulu.

Itselläni tuli mieleen, että voiko myös huonoon parisuhteeseen jääminenkin olla narsistinen valinta? Ehkä silloin jos se on se helpompi tie. Jos eroaminen aiheuttaa liikaa vaivaa ja pakottaisi ottamaan vastuun omasta elämästä ihan itse. Avioliitossakin voi olla ihan lapsen asemassa. Pakoilla vastuita ja mennä aina siitä mistä aita on matalin, jos sen puoliso suo.

Jossain vaiheessa meidän ikuisen teinien täytyisi siis aikuistua. Muuten meitä odottaa hyvin ankea vanhuus. Vanhoina keskenkasvuiset ihmiset ovat kirjan mukaan pahantuulisia, vaativia, valittavia ja ärtyisiä. He vaativat edelleen paljon, mutta eivät osaa antaa. He ihmettelevät edelleen miksei lapset käy heitä katsomassa vanhainkodissa, miksei kukaan välitä, miksi muut kohtelevat huonosti... kun elämä edelleen on niin epäreilua.

Milloin me oikein kasvamme aikuisiksi? Milloin meillä ja meidän lähimmäisillä on hyvä olla?

Noita kysymyksiin löytyy tuosta kirjasta muutamia vihjeitä.

Kommentti 11.01.10: Korjasin vihdoin tämän tekstin ääkköset. Olivat pari vuotta kysymysmerkkeinä. Luin samalla tekstin uudelleen ja huomaan, etten tunnista itseäni enää tuosta... eli en ole toisinaan liian suuri tai liian pieni. On kulunut pari vuotta aikaa, ja minusta tuntuu, että vihdoin taidan olla itseni näköinen.