Pieni lukupäiväkirja

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Irene Kristeri: Itsensä näköinen ihminen

"Luulen, että se mistä erottaa, onko elänyt itsensä näköisenä ihmisenä, on juuri sitä, että lähellämme on helppo olla ja meidän on helppo olla muiden lähellä. Me kykenemme elämään kussakin hetkessä pakenematta sitä, vaikka hetki sisältäisi kuinka raskaita tunteita tahansa. Me osaamme silloin elää hetkeä täysillä."

s. 143


Itsensä näköinen ihminen on aivan mahtava kirja! Irene Kristeri osaa kirjoittaa sellaisella kielellä, joka kolahtaa minuun. Tunnistan itseni kirjassa. Tunnistan itseni siinä pieneksi kutistuneena ihmisenä, joka luo maahan katseensa. Tai sitten liian suureksi ihmiseksi, joka kaataa muut ympäriltään, koska luulee olevansa itseään suurempi. Ja hetkittäin tunnistan sen itsensä näköisen ihmisen, joka vain on. Hetkittäin. Voi, kumpa siinä hetkessä voisi olla pitempään ennen kuin taas pienentää itsensä tai suurentaa itsensä...

Tässä kirjassa kysytään enemmän kuin annetaan vastauksia. Se pistää ajattelemaan. Tikulla hieman tökitään, jotta ihminen havahtuisi, mutta ei kuitenkaan liikaa vaan sopivasti.

Aloin miettiä tuota määritelmää. Mistä tietää onko minun lähellä hyvä olla? Se selviää vain kysymällä. Itse tiedän kyllä milloin minulla on hyvä olla jonkun ihmisen seurassa. Sellaisen ihmisen luo haluaa mennä olemaan.

Kristeri myös puhuu nykyajan narsistisista valinnoista. Ne ovat valintoja, jonka ihminen tekee ajatellen vain itseään, pelastaakseen vain itsensä. Rakentava valinta ottaa aina huomioon myös muut ihmiset ja olosuhteet. Kristeri kirjoittaa, että narsistisista valinnoista vapautuaksemme tarvitsemme turhautumisen sietokykyä. Sitä, että kestämme pettymyksiä, itsemme huonoksi tuntemista, riittämättömyyttä ja kipua.

Mitkä voisivat olla narsistisia valintoja? No, vaikkapa pikaiset avioerot, kun rakkaus on "kuollut". Vaihdetaan usein työpaikkaa, jos töissä on liian raskasta tai tylsää.

Kristerin mielestä jopa äitien palaaminen takaisin töihin äitiysloman jälkeen, voi olla narsistinen valinta. Esimerkin äiti oli turhautunut kotona vauvansa kanssa, eikä kestäänyt sitä. Kirjoittajan mielestä kypsä ja vastuullinen aikuinen kykenee laittamaan vähäksi aikaa syrjään omat tarpeensa toisten hyväksi.

Siis narsistinen valinta on usein karkuunlähtemistä. Paetaan ihmisiä, tilanteita, vastuita, tunteita ja itseään. Mutta vain lapset voivat kiukutella, karata, turhautuneita ja purkaa pahaa oloa muihin ihmisiin. Vastuulliseen aikuisuuteen eivät nuo tavat kuulu.

Itselläni tuli mieleen, että voiko myös huonoon parisuhteeseen jääminenkin olla narsistinen valinta? Ehkä silloin jos se on se helpompi tie. Jos eroaminen aiheuttaa liikaa vaivaa ja pakottaisi ottamaan vastuun omasta elämästä ihan itse. Avioliitossakin voi olla ihan lapsen asemassa. Pakoilla vastuita ja mennä aina siitä mistä aita on matalin, jos sen puoliso suo.

Jossain vaiheessa meidän ikuisen teinien täytyisi siis aikuistua. Muuten meitä odottaa hyvin ankea vanhuus. Vanhoina keskenkasvuiset ihmiset ovat kirjan mukaan pahantuulisia, vaativia, valittavia ja ärtyisiä. He vaativat edelleen paljon, mutta eivät osaa antaa. He ihmettelevät edelleen miksei lapset käy heitä katsomassa vanhainkodissa, miksei kukaan välitä, miksi muut kohtelevat huonosti... kun elämä edelleen on niin epäreilua.

Milloin me oikein kasvamme aikuisiksi? Milloin meillä ja meidän lähimmäisillä on hyvä olla?

Noita kysymyksiin löytyy tuosta kirjasta muutamia vihjeitä.

Kommentti 11.01.10: Korjasin vihdoin tämän tekstin ääkköset. Olivat pari vuotta kysymysmerkkeinä. Luin samalla tekstin uudelleen ja huomaan, etten tunnista itseäni enää tuosta... eli en ole toisinaan liian suuri tai liian pieni. On kulunut pari vuotta aikaa, ja minusta tuntuu, että vihdoin taidan olla itseni näköinen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirja ja hyvä kirjoitus siitä. Narsistiset perusratkaisut elämässä ovat varsin hyvä ajankuvaus. Kulutusyhteiskunta ja fastfood-yhteiskunta ovat kasvattaneet meistä kärsimättömiä - ja ihmisiksi, jotka kasvavat isoksi mutta ei aikuiseksi, niin kuin takavuosina eräs mainos julisti. - todella hyvää pohdintaa.

HeidiR kirjoitti...

Kirja on hyvä. Laitoin ihan sähköpostia kirjailijalle siitä eli positiivista palautetta. Suosittelen muidenkin laittavan omille lempikirjailijoille sähköpostia. Suomessa kirjailijat saavat yllättävän vähän palautetta. Bloggaritkin taitavat saada enemmän palautetta...

e kirjoitti...

Mistä Heidi kaivoit sen sähköpostiosoitteen?

HeidiR kirjoitti...

Olematon: viivästynyt vastaus... etsivä löytää netistä... ;)