Joistakin kirjoista tietää jo etukäteen pitävänsä niin paljon, että ostaa ne heti omaksi.
Tässä kaksi sellaista hankintaa:
Wumen: Wumenkuan - Aukottoman portin puomi (suom. Kai Nieminen) Basam Books 2011
Ikkyuu: Riehaantunut pilvi ja luurankouni (suom. Kai Nieminen) Basam Books 2010
Muutamia vuosia lainasin kirjastosta Wumenkuanin aikaisemman suomennoksen, ja olisin halunnut ostaa sen myös omakseni, mutta valitettavasti painos oli loppuunmyyty. Siksi ilahduin, kun kuulin tästä uudesta versiosta.
Mikä näissä kirjoissa on niin kiehtovaa?
Wumenkuanissa on arvoituksia (koaneita), joita ei voi järjellä selittää. Lisäksi niiden selitysosissa vanhat viisaat munkit vain nauravat ja eksyttävät lukijaa lisää harhaan, jos se lukija yrittää varoituksista huolimatta ratkaista ongelmat länsimaalaisen järjen avulla. Arvostetut munkit käyttäytyvät toisin kuin olettaisi.
Esim. sivulta 57
Muuan munkki kysyin Yünmenilta: "Millainen on Buddha?"
Yünmen sanoi: "Kuivunut paskapökäle"
Yünmen oli huomattavimpia zenmestareita. Hän eli 900-luvulla. Miksi hän sitten noin sanoi? Niinpä. Siinäpä se.
Kirjassa Riehaantunut pilvi ja Luurankouni on Ikkyuun runoja zenin opeista, temppelien ja munkkien tapainturmelluksesta ja viinin ja rakkauden iloista. Ikkyuu oli zenmunkki, joka eli 1394 - 1481. Olin lukenut hänen runojaan aikasemmin jostakin japanilaisen runouden tai viisauksien kokoelmasta.
Lähes kaikki mitä hän kirjoittaa voisi siirtää tähänkin päivään. Ajatukset ja tunteet eivät tunnu vanhoilta. Samoja juttuja sitä nykyäänkin mietitään.
Esim. sivulta 44
Tuttu tulee kylmänä yönä
Runoileminen kylmää päätä, talvikuukausien lumet kinostuvat;
rupattelu lämmittää mieltä, sulattaa yhden yön jään.
Teetä on, viiniä ei, tuttu tuli illalla;
sydämet avautuvat: kohennan lamppua vielä kun sarastaa.
Pieni lukupäiväkirja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runot. Näytä kaikki tekstit
perjantai 19. elokuuta 2011
lauantai 29. toukokuuta 2010
Runokokoelmien arvostuksia
Tein tuonne Rakastuin runoon -blogiini arvosteluja runokokoelmista, jotka on kustannettu itse tai pienempien kustantamoiden kautta.
Ne ansaitsevat arvosteluja ihan kuin isojenkin kustantamoiden runokokoelman. Arvostusta.
Tässä linkit:
Kaisa Halmkrona: Kerjääksie rakhautta
Jorma Piippo: Auringon silta
Ari Kokkonen: Runoja
Susanna Taivalsalmi: Kirjallinen pelonteko
Una Reinman: Ikävän syli (lisätty 24.6.2010)
Niko Peltokangas: Rintani rossi (lisätty 9.7.2010)
Aion jatkaa samaa projektia blogissani tänä vuonna.
Ne ansaitsevat arvosteluja ihan kuin isojenkin kustantamoiden runokokoelman. Arvostusta.
Tässä linkit:
Kaisa Halmkrona: Kerjääksie rakhautta
Jorma Piippo: Auringon silta
Ari Kokkonen: Runoja
Susanna Taivalsalmi: Kirjallinen pelonteko
Una Reinman: Ikävän syli (lisätty 24.6.2010)
Niko Peltokangas: Rintani rossi (lisätty 9.7.2010)
Aion jatkaa samaa projektia blogissani tänä vuonna.
maanantai 7. huhtikuuta 2008
Palautuskassin sisältöä
Vein kirjastoon takaisin taas muutaman kirjan. Seuraavassa listaan kaikki ne kassin kirjat, joita käytin kotona, mutta en saanut aikaiseksi lukea. Tiedättehän ne kirjat? Juuri ne joita katsoo ja ajattelee: Tuokin pitäisi lukea.
Mutta enhän voi ikuisuuksia pantata niitä kotona ja rastia lisää laina-aikaa netin kautta.
Palautin seuraavat kirjat:
Douglas Adams Sielun pitkä pimeä teehetki: Tämän lainasin sen takia, että kirjan nimi oli erittäin mielenkiintoinen ja siksi, että pidin kovasti aikoinani kirjailijan Linnunrata-"trilogiasta". Luin muutaman sivun, mutta en jaksanut lukea tarpeeksi pitkälle. Jätin kesken. En edes tiedä miksi. Ehkä aihe ei sittenkään oikein kiinnostanut. Kirja on jonkinlainen dekkari. En tiedä edes mistä se kertoo kansilehdenkään perusteella.
Jarkko Laine Jumala saalistaa öisin: Luin muutaman runon tästä kokoelmasta. Mikään ei saanut minua lukemaan enemmän. Ehkä nyt ei ole vielä tällaisen runouden aika. Runokokoelma ei välttämättä ole ollenkaan huono vaan yritin lukea sitä huonoon aikaan. En voi oikeastaan sanoa laadusta mitään, jos luin vain pari runoa.
Armas Alvari Vuodenaikoja: Luin yhden novellin, sen ensimmäisen. En pitänyt sitä sellaisena, että olisin voinut toivoa parempaa luettavaa seuraavista novelleista. Ehkä luin sitten sen huonoimman. Linkin arvostelussa mainitaan kokoelman heikkoudeksi sen epätasaisuus.
Rakel Liehu Bul Bul: Luin muutamia runoja. En päässyt niiden sisälle. Ne eivät tulleet minun lähelleni. Ehkä olivat liian kaukana arjesta? En pystynyt eläytymään.
Aulikki Oksanen Pushkinin hevonen: En vain kiinnostunut tarpeeksi. En edes sen takia, että runot oli kirjoittanut Aulikki Oksanen. Ehkä sama juttu kuin tuon Rakel Liehun kirjan kohdalla. Runojen kieli ei koskettanut minua henkilökohtaisesti.
Sirkka Selja Mahdottomuuden ylistys: Tästä oikeastaan pidin kaikista eniten, vaikka en tätäkään kokonaan lukenut. Runot olivat minulle liian tuttuja. Hassu juttu. Useat Seljan kertoivat samaa kuin Ryokanin runot tai Risto Rasan runot. Ne kertoivat samoista teemoista, samalla yksinkertaisella kielellä. Pidän siitä ilmaisusta. Kirjassa oli myös toisenlaista ilmaisua. Mutta nyt mietinkin, mikä on tiettyjen runojen mystiikka ja taika, niiden runojen, jotka jäävät elämään ja joita luetaan yhä uudelleen. Ja mitä puuttuu niistä runoista, joka vaikuttavat identtisiltä, mutta ne eivät jää elämään.
Siinä onkin miettimistä..
Mutta enhän voi ikuisuuksia pantata niitä kotona ja rastia lisää laina-aikaa netin kautta.
Palautin seuraavat kirjat:
Douglas Adams Sielun pitkä pimeä teehetki: Tämän lainasin sen takia, että kirjan nimi oli erittäin mielenkiintoinen ja siksi, että pidin kovasti aikoinani kirjailijan Linnunrata-"trilogiasta". Luin muutaman sivun, mutta en jaksanut lukea tarpeeksi pitkälle. Jätin kesken. En edes tiedä miksi. Ehkä aihe ei sittenkään oikein kiinnostanut. Kirja on jonkinlainen dekkari. En tiedä edes mistä se kertoo kansilehdenkään perusteella.
Jarkko Laine Jumala saalistaa öisin: Luin muutaman runon tästä kokoelmasta. Mikään ei saanut minua lukemaan enemmän. Ehkä nyt ei ole vielä tällaisen runouden aika. Runokokoelma ei välttämättä ole ollenkaan huono vaan yritin lukea sitä huonoon aikaan. En voi oikeastaan sanoa laadusta mitään, jos luin vain pari runoa.
Armas Alvari Vuodenaikoja: Luin yhden novellin, sen ensimmäisen. En pitänyt sitä sellaisena, että olisin voinut toivoa parempaa luettavaa seuraavista novelleista. Ehkä luin sitten sen huonoimman. Linkin arvostelussa mainitaan kokoelman heikkoudeksi sen epätasaisuus.
Rakel Liehu Bul Bul: Luin muutamia runoja. En päässyt niiden sisälle. Ne eivät tulleet minun lähelleni. Ehkä olivat liian kaukana arjesta? En pystynyt eläytymään.
Aulikki Oksanen Pushkinin hevonen: En vain kiinnostunut tarpeeksi. En edes sen takia, että runot oli kirjoittanut Aulikki Oksanen. Ehkä sama juttu kuin tuon Rakel Liehun kirjan kohdalla. Runojen kieli ei koskettanut minua henkilökohtaisesti.
Sirkka Selja Mahdottomuuden ylistys: Tästä oikeastaan pidin kaikista eniten, vaikka en tätäkään kokonaan lukenut. Runot olivat minulle liian tuttuja. Hassu juttu. Useat Seljan kertoivat samaa kuin Ryokanin runot tai Risto Rasan runot. Ne kertoivat samoista teemoista, samalla yksinkertaisella kielellä. Pidän siitä ilmaisusta. Kirjassa oli myös toisenlaista ilmaisua. Mutta nyt mietinkin, mikä on tiettyjen runojen mystiikka ja taika, niiden runojen, jotka jäävät elämään ja joita luetaan yhä uudelleen. Ja mitä puuttuu niistä runoista, joka vaikuttavat identtisiltä, mutta ne eivät jää elämään.
Siinä onkin miettimistä..
Tunnisteet:
fantasia,
kotimainen,
novellikokoelma,
runot,
ulkomainen
lauantai 1. maaliskuuta 2008
Tero Liukkonen: Särkyminen
Meissä on särkyminen,
sen pitkä, pakahduttava ääni
raapii sisältä tsygootin kalvoa,
korvertaa rinnan alle pesän
...
s. 24 Runon Meissä on särkyminen alku
Särkyminen -runokirja on julkaistu vuonna 2007 (Gummerus). Tero Liukkosen ansiolistassa lukee: filosofian tohtori, kirjallisuuden tutkija, kriitikko, luovan kirjoittamisen opettaja, kustannustoimittaja, joogan harrastaja ja perheellinen.
Runokirja on kaunis ja hyvin tehty. Ei-ärsyttävä. Hyvää kieltä ja kielioppia.
Liukkonen esittelee osaamistaan. Hän osaa kirjoittaa kosketuksesta ja tunteista. Zenimäistä tai taomaista viisasta runoa myös syntyy. Löytyy myös ryokanimaista tai rasamaista luontorunoa. Proosarunoakin on lopussa.
Moneen runoon samaistun. Pidän joistakin säkeistä. Aion lukea lisää Liukkosen tekstejä, jos niitä joskus tulee vastaan.
Mutta jotain puuttuu, että voisin laittaa Liukkosen sille listalleni, jossa on esim. Risto Ahti ja Kai Nieminen.
Jotain puuttuu... Ehkä ensi kerralla Se on mukana. Toivottavasti.
sen pitkä, pakahduttava ääni
raapii sisältä tsygootin kalvoa,
korvertaa rinnan alle pesän
...
s. 24 Runon Meissä on särkyminen alku
Särkyminen -runokirja on julkaistu vuonna 2007 (Gummerus). Tero Liukkosen ansiolistassa lukee: filosofian tohtori, kirjallisuuden tutkija, kriitikko, luovan kirjoittamisen opettaja, kustannustoimittaja, joogan harrastaja ja perheellinen.
Runokirja on kaunis ja hyvin tehty. Ei-ärsyttävä. Hyvää kieltä ja kielioppia.
Liukkonen esittelee osaamistaan. Hän osaa kirjoittaa kosketuksesta ja tunteista. Zenimäistä tai taomaista viisasta runoa myös syntyy. Löytyy myös ryokanimaista tai rasamaista luontorunoa. Proosarunoakin on lopussa.
Moneen runoon samaistun. Pidän joistakin säkeistä. Aion lukea lisää Liukkosen tekstejä, jos niitä joskus tulee vastaan.
Mutta jotain puuttuu, että voisin laittaa Liukkosen sille listalleni, jossa on esim. Risto Ahti ja Kai Nieminen.
Jotain puuttuu... Ehkä ensi kerralla Se on mukana. Toivottavasti.
maanantai 25. helmikuuta 2008
Charles Bukowski: Jatkuvaa sotaa
ALKU
kun naiset lakkaavat kantamasta
peilejä mukanaan
niin ehkä sitten
he voivat alkaa puhua minulle
vapautumisesta
Charles Bukowski (1920-1994)
Tämän runokokoelman luin ihan äskettäin. Sen on julkaissut Kustannusliike Sammakko vuonna 2001. Runojen suomentaja on Seppo Lahtinen.
Pidin Bukowskin runoista. En oikein pysty hahmottamaan miksi. Ehkä ne olivat sopivan raadollisia ja ankeita. Niihin oli piilotettuna älykkyyttä. Monet runot loppuivat hätkähdyttävään oivallukseen. Naisia, naimista, viinaa ja runoilijan ankeaa elämää. Ihan kuin Bukowski olisi kertonut omasta elämästään. En kuitenkaan usko, että asia olisi niin yksinkertainen. Bukowski on tainnut luoda todella uskottavan illuusion. Kyllä varmaan hänelle viina ja naiset ovat maistuneet, mutta... mutta... runo on runo, fiktio on fiktio. Mikä on totuus?
Nimittäin kävin tänään taas kirjastossa ja sattumalta löysin Bukowskin kirjan Lounaalla, jossa on on hänen päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1990-1993. Takakannessa sanotaan: "Likainen vanha mies osoittautuu pohdiskelevaksi filosofiksi, elämää syväksi ymmärtäväksi erakoksi."
Nii-in, mitä vielä paljastuu?
Lisää tietoa netistä:
Wiki: Charles Bukowski
Unikankare: Lounaalla
Satyyri: Kuinka nuori vihainen nainen käännytetään
ps. Jatkuvaa sotaa -kokoelmassa on runo nimeltä Sibelius jne. Wiki sanookin, että runoilija kuunteli mielellään Sibeliusta.
kun naiset lakkaavat kantamasta
peilejä mukanaan
niin ehkä sitten
he voivat alkaa puhua minulle
vapautumisesta
Charles Bukowski (1920-1994)
Tämän runokokoelman luin ihan äskettäin. Sen on julkaissut Kustannusliike Sammakko vuonna 2001. Runojen suomentaja on Seppo Lahtinen.
Pidin Bukowskin runoista. En oikein pysty hahmottamaan miksi. Ehkä ne olivat sopivan raadollisia ja ankeita. Niihin oli piilotettuna älykkyyttä. Monet runot loppuivat hätkähdyttävään oivallukseen. Naisia, naimista, viinaa ja runoilijan ankeaa elämää. Ihan kuin Bukowski olisi kertonut omasta elämästään. En kuitenkaan usko, että asia olisi niin yksinkertainen. Bukowski on tainnut luoda todella uskottavan illuusion. Kyllä varmaan hänelle viina ja naiset ovat maistuneet, mutta... mutta... runo on runo, fiktio on fiktio. Mikä on totuus?
Nimittäin kävin tänään taas kirjastossa ja sattumalta löysin Bukowskin kirjan Lounaalla, jossa on on hänen päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1990-1993. Takakannessa sanotaan: "Likainen vanha mies osoittautuu pohdiskelevaksi filosofiksi, elämää syväksi ymmärtäväksi erakoksi."
Nii-in, mitä vielä paljastuu?
Lisää tietoa netistä:
Wiki: Charles Bukowski
Unikankare: Lounaalla
Satyyri: Kuinka nuori vihainen nainen käännytetään
ps. Jatkuvaa sotaa -kokoelmassa on runo nimeltä Sibelius jne. Wiki sanookin, että runoilija kuunteli mielellään Sibeliusta.
Risto Rasa: Tuhat purjetta
Luin tämän runokokoelman tammikuussa 2008 ja pidin siitä kovasti.
Toisessa blogissani kirjasta löytyy enemmän asiaa.
Toisessa blogissani kirjasta löytyy enemmän asiaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
