Pieni lukupäiväkirja

torstai 5. kesäkuuta 2008

Douglas Coupland: Jumalan jälkeen

Tämän kirjan on kustantanut Sammakko. On hyvä, että on olemassa kustantamoja, jotka kustantavat tällaisia ei-kaupallisesti-menestyviä-kirjoja.

Douglas Coupland on se tyyppi, joka lanseerasi käsitteen x-sukupolvi eli generation X.

Kirja on täynnä pieniä novelleja. Niissä on lyhyitä lukuja. Kirjassa on myös kuvitus, jonka kirjailija on itse piirtänyt. Vaikka kirjassa on 280 sivua, kirjan lukee hyvin äkkiä. Sivuilla on tilaa hengittää.

Sammakon sivuilla mainostetaan tämän kirjan olevan kirjoittajan koskettavin kirja. Kiehtova se ainakin on. Jotenkin lyyrinen.

Muoto on sellainen, johon itsekin haluaisin pyrkiä: lyhyttä ja selkeää. Ensimmäisessä tarinassa Coupland luennoi liikaa. Ei paljon, mutta sen verran, että hieman ärsyynnyin. Mutta loppua kohdin tarinoissa jätetään luennointi vähemmäksi; annetaan tarinan ja ajatusten vain viedä.

Odotin lopulta jotain muuta. Mutta siellä olikin totuudenjulistus tai näin ajattelin, kun ensi kerran sen luin. Olisi nyt kirjailija vain malttanut jättää lopun avoimeksi. Antaa lukijalle mahdollisuus. Nyt sitä ei suotu. Haluaisin kirjoittaa kirjan lopun uusiksi! Ehkä hän halusi, että lukija sanoo sen oman vastalauseensa?

Kirja kertoo siitä, mitä on elää maailmassa, jossa ei ole Jumalaa. Tuosta maailmasta kerrotaan eri ihmiskohtaloiden kautta ja pienien hetkien avulla. Yhden tai muutaman ihmisen elämää seurataan ihan vähän aikaa. Mutta sitä seurataan tarkasti ja aistien. Haistellaan, kuunnellaan ja tunnustellaan sekä nähdään kirkkaasti. Yritetään kuvata ihmisen kaipaus, jota he tuntevat. Mihin turvata, kun Jumalaa ei ole? Kyse ei ole fiktiivisesta maailmasta, vaan tästä nykyajasta. Jumala ei ole enää niin tärkeä. Uskoa ei anneta perinnöksi lapsille. Lapset kasvavat uskonnottomassa yhteiskunnassa.

"Luulen, että jossain vaiheessa tehtiin vaihtokauppa. Luulen, että kultaisesta elämästä maksamamme hinta oli kyvyttömyys uskoa täysin rakkauteen; meissä kehittyi ironia, joka korvensi kaiken, mitä se kosketti. Ja minä pohdin, onko ironia hinta, jonka maksoimme Jumalan menettämisestä.

Mutta sitten minun on muistutettava itseäni, että me olemme eläviä olentoja ja että meillä on uskonnollisia ajatuksia - meillä on pakko olla - mutta minkälaisiin murtumiin nämä ajatukset voivat virrata uskonnottomassa maailmassa? Ajattelen tätä kysymystä joka päivä. Joskus minusta tuntuu, että se on ainoa asia, jota minun tulee ajatella."
s. 218

Näin ajatteli Scout novellin Tuhat vuotta (Jumalan jälkeen) alussa. Hän muisteli tarinassa nuoruuttaan ja kävi tapaamassa nuoruudenystäviään päätyen yksin joen varrelle telttaan halki aavikon puvussaan, solmio kaulassaan ja hänen ajatuksensa päättävät lopulta kirjan. Nyt kun luin lopun uudelleen, se ei vaikuttanut ollenkaan niin pahalta kuin ensimmäisellä lukukerralla. Loppu on inhimillinen ja rehellinen, äärimmäisen rehellinen.

2 kommenttia:

HeidiR kirjoitti...

En ymmärrä miksi minulle näkyy osa blogini teksteistä kummallisena ilman ääkkösiä?

Onko muilla samaa vaivaa?

Anonyymi kirjoitti...

jep. Ääkkösiä ei näy.